Onko riittävää uusia vain kaksi rengasta?

Vetävillä pyörillä renkaat kuluvat nopeammin kuin vapaasti pyörivällä akselilla. Tämä on yleistä varsinkin etuvetoisissa autoissa. Noin äkkipäätään tuntuisi loogiselle ja taloudelliselle ratkaisulle uusia vain kuluneet renkaat. Turvallisuuden kannalta kuitenkin on parasta, että kaikki renkaat olisivat mahdollisimman tasaisesti kuluneita, jolloin saavutetaan tasapainoisimmat pito-ominaisuudet, erityisesti kaarteissa. Paras kilometritulos renkaille saavutetaankin siten, että niitä vaihdetaan akselilta toiselle, pyörimissuuntaa vaihtamatta noin 10.000 km välein.


Paremmat renkaat aina taka-akselille
Jos kuitenkin päätetään uusia vain kaksi rengasta on paremmat asennettava aina taka-akselille. Tämä siksi, että pystyttäisiin välttämään yllättäviä pidon menetyksiä. Kuljettaja tuntee vallitsevan kitkatason vaihtelut ohjauspyörän välityksellä etupyöristä, etuvetoisessa autossa myös kaasupolkimelta. Jos pito kadotetaan taka-akselilta tämä tapahtuu lähestulkoon aina yllätyksellisesti, jolloin reagointiaikaa luiston korjaamiseen ei useimmiten ole. Jarrutettaessa ajoneuvon painojakauma siirtyy etuakselistolle. Jos huonommat renkaat on asennettu taka-akselille se menettää pidon ensin ja ajoneuvo kääntyy hallitsemattomasti poikittain. Jos paremmat renkaat on asennettu oikeaoppisesti taakse, auto pysyy kulkusuunnassaan ja taka-akselilla olevat renkaat jarruttavat auton vauhtia edelleen tehokkaasti, jolloin saavutetaan myös lyhyempi pysähtymismatka.

Turvallisuusvinkki:
Muistathan tarkkailla renkaittesi urasyvyyksiä. Turvallisuussuosituksemme kesärenkaille on 4 mm, talvirenkaille 5 mm.
Renkaiden puhdistus

Renkaat tarvitsevat ajoittaista puhdistusta, erityisen tärkeää tämä on silloin, kun niitä varastoidaan talven tai kesän jälkeen. Tämä siksi, ettei renkaisiin tai vanteisiin jääneet epäpuhtaudet vahingoittaisi niitä varastoinnin aikana. Älä käytä puhdistusaineita, jotka sisältävät liuottimia tai öljyjä. Ne saattavat vahingoittaa kumiseosta. Paras aine puhdistukseen on mieto saippualiuos ja puhdas vesi.


Jos käytät pudistukseen painepesuria:
  • Älä koskaan käytä pyörivää suutinta renkaiden puhdistukseen!
  • Pidä suutin vähintään 20cm etäisyydellä renkaasta!
Kuormitus

Älä ylikuormita renkaitasi - renkaan kyljestä löytyvä Load Index luku kertoo renkaan maksimi kuormituksen normipaineella (kts. autosi ohjekirjasta). Renkaan maksimikantavuus x 2 = auton akselille kuormattava maksimipaino. Itse rengas ei kuitenkaan kanna kuormaa vaan renkaan sisällä oleva ilmanpaine. Katso autosi ohjekirjasta (ilmanpainesuositukset) oikea ilmanpaine auton kuormituksen mukaiseksi. Liian alhainen ilmanpaine kuluttaa renkaita, heikentää ajokäyttäytymistä ja lisää polttoaineenkulutusta. Ajo liian alhaisilla rengaspaineella saattaa johtaa renkaan vaurioitumiseen.

Renkaiden kuluminen

Renkaidesi kilometritulokseen vaikutat tehokkaimmin oikeilla, kuormituksen mukaisilla ilmanpaineilla ja rauhallisella ajotavalla. Yleensä vetävän akselin pyörät kuluvat nopeammin kuin vapaasti pyörivän akselin. Tasapainotat renkaidesi kulumista vaihtamalla pyörien paikkaa n. 10.000 km välein edestä taakse pyörimissuuntaa vaihtamatta.

Muistathan kuitenkin, että jos toinen pari renkaista on selvästi toista kuluneempi on paremmat renkaat aina asennettava turvallisuussyistä taka-akselille. Tarkkaile renkaidesi kulumismuotoa. Useimmiten epätasainen kuluminen johtuu auton alustassa olevista vioista kuten akselistojen suuntauksesta, kuluneista tai viallisista iskunvaimentimista. Tasapainota renkaat aina tarvittaessa. Epätasapainossa olevat pyörät kuluttavat renkaita, iskunvaimentimia ja alustaosia.

Nastarenkaiden sisäänajo

Huolellinen sisäänajo varmistaa nastojen toimivuuden renkaan käyttöiän loppuun asti. Nastat asettuvat reikiinsä ensimmäisten 500 kilometrin aikana. Sisäänajon aikana on pyrittävä välttämään nopeita kiihdytyksiä, voimakkaita jarrutuksia ja nopeaa kaarreajoa.

Ilmanpaineet talvirenkaissa

Kylmä ilma laskee renkaiden ilmanpainetta noin 0,1 baria/ -10 astetta. Pohjolan talviolosuhteissa kannattaakin käyttää 0,2 - 0,3 baria korkeampia paineita kuin kesärenkaissa. Autonvalmistajat antavat suosituksensa kesärenkaille lämpimimpiin olosuhteisiin. Kun tarkistat ilmanpaineita muista ottaa huomioon autosi kuormitus. Oikeilla ilmanpaineilla viimeistelet autosi ajo-ominaisuudet.

Turvalliset urasyvyydet

Continental on testeissään havainnut, että verrattuna uuteen renkaaseen, jarrutusmatkat märällä tiellä jopa kaksinkertaistuvat kun renkaat ovat kuluneet lakisääteiseen 1,6 mm minimiurasyvyyteen. Renkaat ovat sadesäällä varsin turvallisia noin 4 mm saakka, jonka jälkeen jarrutusmatkat kasvavat nopeasti urasyvyyden laskiessa. Vastaavasti talvirenkaiden sohjo- ja lumipito ovat riippuvaisia riittävästä urasyvyydestä.

Vinkki:

Suosittelemme kesärenkaiden uusimista 4 mm urasyvyydessä. Talvirenkaissa urasyvyyden turvallisuusraja on 5 mm (lakisääteinen 3 mm). Renkaan kyky torjua vesiliirtoa on suoraan verrannollinen kulutuspinnan urasyvyyteen.

Vinkki:

Tarkkaile jatkuvasti renkaidesi urasyvyyksiä! Uusien kesärenkaiden hankintaa ei kannata siirtää kevääseen. Syyssateisiin kannattaa varautua uusilla renkailla. Renkaat kuluvat loppukesällä paljon hitaammin kuin kevään nastarenkaiden karhentamilla asfalttiteillä.

Vararengas
Milloin viimeksi tarkistit autosi vararenkaan?

Monet autoilijat laiminlyövät vararenkaansa tarkistuksen. Renkaan vaurioituminen tapahtuu aina yllätyksenä. Ajoitpa sitten uusilla tai vanhoilla renkailla, tiellä olevat terävät esineet eivät siitä välitä. Kun vahinko sattuu, on paljon miellyttävämpää vaihtaa vaurioituneen renkaan tilalle rengas, jossa on ilmat sisällä kuin alkaa etsimään hinausautoa tai muuta apua paikalle. Tarkista myös, että autossasi on mukana vararenkaaseen sopivat pultit (alumiinivanteissa lähes poikkeuksetta erilaiset) ja pultteihin sopiva rengasavain.

Vinkki:
  • Tarkista vararengas ja ilmanpaineet aina renkaanvaihdon yhteydessä!
  • Varmista, että autossasi on sopivat pultit ja renkaanvaihtoon tarvittavat työkalut.
  • Jos autossasi on lukkopultit/mutterit varmista että autossasi on niihin sopiva avain ja että muutkin autonkäyttäjät tietävät, mistä se löytyy.
Oikea säilytys
Älä jätä renkaitasi vain johonkin nurkkaan - renkaat eivät pidä siitä!

Ennen renkaiden vaihtoa merkitse renkaiden paikka ja erityisesti niiden pyörimissuunta. Renkaat ja vanteet on hyvä pestä ennen säilöönpanoa miedolla saippualiuoksella. Renkaat säilyvät parhaiten viileässä, pimeässä ja kuivassa tilassa. Säilytä renkaita kaukana öljyistä, polttoaineista ja liuottimista. Ne saattavat vahingoittaa renkaan kumiseoksia.

Vanteelle asennettuja renkaita ei ole hyvä säilyttää pystyasennossa. Parhaiten ne säilyvät ripustettuina vanteista tai kyljellään. Mieluiten vaikkapa puisella lavalla tai vastaavalla. Irrallaan olevia renkaita tulisi säilyttää pystyasennossa siten, että niiden asentoa vaihdetaan kerran kuussa. Irtorenkaita ei saa riiputtaa eikä kasata päällekkäin. Helpointa on antaa ammattitaitoisen rengasliikkeen huolehtia renkaidesi kausisäilytyksestä, jolloin ne samalla, niin halutessasi myös pestään, tarkistetaan ja tasapainotetaan.

Kun renkaat on irrotettu autosta on ne syytä tarkistaa, ainakin silmämääräisesti, alkavien vaurioiden varalta. Jos vähänkin tuntuu siltä, että kaikki ei ole kunnossa, kannattaa antaa asiantuntijan tarkistaa renkaat. Jos renkaat ovat esim. epätasaisesti kuluneet on se useimmiten merkki auton alustassa olevasta viasta. Mitä nopeammin vika havaitaan sitä edullisemmaksi sen korjaaminen tulee.

Milloin on oikea aika vaihtaa talvirenkaat

Talvi saapuu yllättäen, joka ikinen syksy. Kun syksyn ensimmäiset lumet saapuvat kohtaamme vuosi vuoden jälkeen saman ilmiön. Liikenne on kaaoksessa, kun ihmiset luistelevat kesärenkailla. Rengasliikkeet, huoltamot ja autoliikkeet, jotka vaihtavat renkaita ovat aivan tukossa ja autoilijat joutuvat odottelemaan vuoroaan tuntikausia. Aivan turhaan. Laki sanoo, että talvirenkaita on käytettävä joulukuun alusta helmikuun loppuun. Nastarenkaita saa käyttää marraskuun 1. päivästä maaliskuun 31. päivään tai toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin. Muunakin aikana nastarenkaita saa käyttää, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Käytännössä nastarenkaita voi alkaa käyttämään heti, kun ilman lämpötila laskee pakkasen puolelle ja on mahdollista, että tienpinnat jäätyvät. Etelä-Suomessa tämä ajankohta on yleensä syys-/lokakuun taitteessa. Nykyiset nastat kestävät hyvin ajoa myös paljailla asfalttipinnoilla. Kitkarenkaita käyttävillä vaihtoaika on paljon joustavampi, koska laki ei kiellä kitkojen käyttöä kesälläkään. Käytännössä Pohjoismaisia, pehmeäseoksisia kitkarenkaita voi alkaa käyttämään heti, kun tielämpötilat ovat laskeneet pysyvästi alle 15 asteeseen. Silloin renkaan pinnan lämpö ei pääse nousemaan liian korkeaksi pitkäkestoisessa moottoritieajossakaan. Kitkarenkaita käyttävä autoilija voikin vaihtaa talvirenkaat autoonsa yleensä jo syykuun puolivälissä ja ajella niillä huoletta vappuun asti. Ja välttyä ruuhkilta.

Vinkki:

Vältä vaihtoruuhkat ja vaihda renkaat autoosi heti kun sää sen sallii. Talvi alkaa lokakuussa! Kitkarenkailla ajelet huoletta syyskuun lopusta toukokuun alkuun.

Renkaan ikä

Renkaan kulutuspinnan kumiseos alkaa kovettua ajan myötä. Nopeimmin se tapahtuu silloin, kun rengas on käytössä auton alla altistuen lämmölle ja auringon valolle. Ikääntymisen vaikutus tuntuu selvimmin Pohjoismaisissa, pehmeäseoksisissa talvirenkaissa. Käytännössä, jos renkaita kausivarastoidaan oikein, rengas on menettänyt parhaat talviominaisuutensa noin viiden vuoden kuluttua siitä, kun rengas on otettu käyttöön. Riippumatta siitä, kuinka paljon kulutuspintaa on jäljellä.

Kesärenkaissa ikääntyminen ei vaikuta renkaan ominaisuuksiin läheskään yhtä paljon kuin talvirenkaissa. Toki kesärenkaidenkin suorituskyky kärsii iän myötä emmekä suosittele yli kahdeksan vuotta vanhojen kesärenkaiden käyttämistä.

Euroopassa hyväksytyissä renkaissa on 80-luvun alusta lähtien käytetty ns. DOT koodia, joka sijaitsee renkaan sivuvallissa. Tämä koodi kertoo renkaan valmistusajankohdan. Merkin kaksi ensimmäistä numeroa kertovat valmistusviikon, yksi tai kaksi (2000 alkaen) seuraavaa valmistusvuoden. Jos renkaan kyljestä ei tällaisia koodeja löydy on rengas valmistettu 70-luvulla tai aikaisemmin tai sitä ei ole hyväksytty Eurooppalaiseen käyttöön. Molemmissa tapauksissa renkaan käyttö johtaa turvallisuusriskiin. Esimerkkinä merkintä 0100 kertoo, että rengas on valmistunut viikolla 1 vuonna 2000.

Tekisinkö asennustyöt itse?

Teetä renkaiden asennustyöt aina alan ammattiliikkeessä. Ammattitaitoiset asentajat tarkistavat renkaat ja vanteet ennen asennusta. Asennustyö ja tasapainotus tehdään erikoistyökaluilla ja kiinnitys autoon tarkistetaan momenttiavaimella juuri oikeaan tiukkuuteen.

Näppärä mies, tai nainen, voi toki itsekin vaihtaa vanteilla olevat renkaat autoonsa, jos renkaat ja vanteet on tarkistettu alkavien vaurioiden varalta ja voidaan olla varmoja, että pyörien tasapainotus on kunnossa. Asennustyö on hyvä aloittaa tutustumalla auton ohjekirjaan, josta selviää mistä tarvittavat työkalut löytyvät sekä auton nostokohdat. Autojen tunkit on tehty silmälläpitäen satunnaisia tiellä tapahtuvia vararenkaan vaihtoja. Ne ovat usein varsin heppoisia eivätkä kestä ollenkaan sivuttaista vääntöä. Jos autossasi on alumiinivanteet tarkista, että sinulla on oikeat pultit/mutterit.

Etsi siis tasainen ja kova alusta, jossa pyörät vaihdetaan. Ennen vaihtoa merkitse alla olevien renkaiden paikat. Lukitse auto paikoilleen käsijarrulla ja vaihteella. Kiilaa maassa olevat pyörät siten, että voit olla varma siitä, ettei auto pääse liikkumaan. Ole varovainen irrottaessasi pölykapseleita etteivät ne vaurioidu. Älä missään tapauksessa mene auton alle silloin, kun se on tunkin varassa. Irrota yksi pyörä kerrallaan. Puhdista vastinpinnat huolellisesti ja kiristä pultit/mutterit ristiin vähän kerrallaan. Tee loppukiristys momenttiavaimella oikeaan tiukkuuteen vasta kun auto on laskettu alas. Kiinnitä pölykapselit huolellisesti. Tarkista oikea asento venttiilinreiästä. Muista myös tehdä jälkikiristys noin sadan ajokilometrin jälkeen. Pese alta otetut pyörät miedolla pesuaineliuoksella ja tarkista niiden kunto.

Ilmanpaineet
Ilmanpaine kantaa kuorman – ja viimeistelee ajo-ominaisuudet.

Suurin osa renkaisiin tulleista vaurioista johtuu vääristä ilmanpaineista! Tarkista renkaidesi ilmanpaine säännöllisesti. Aika-ajoin on syytä tarkistaa myös vararenkaan ilmanpaine. Oikeat painesuositukset löytyvät auton ohjekirjasta, usein myös polttoainesäiliön täyttöaukon kannesta tai etuoven karmista. Auton valmistaja antaa aina suosituksen sekä kevyelle kuormitukselle, että maksimikuormitukselle. Muista lisätä renkaisiin painetta aina kun kuormaat autoasi. Väärät ilmanpaineet vaikuttavat auton ajokäyttäytymiseen ja renkaiden ennenaikaiseen kulumiseen.

Vinkkejä:

Pakkanen laskee ilmanpaineita n. 0,1 baria/ -10 astetta. Talvirengaspaineiksi suosittelemme 0,2 - 0,3 baria autonvalmistajien kesärenkaille tarkoitettuja paineita enmmän. Paineet on tarkistettava kylmistä renkaista, ajossa lämmenneiden renkaiden paineet ovat aina korkeammat. Älä ikinä laske renkaiden ilmanpainetta ilman pätevää syytä. Paine renkaissa ei lisäänny itsestään. Ilmanpainemittarit voivat olla epätarkkoja. Luota siis vain tarkistettuihin mittareihin. Ilmanpaineen on oltava aina sama akselin molemmissa renkaissa. Kun autoa kuormataan lisätään painetta enemmän taka-akselistolle (kts. auton ohjekirja). Kiinnitä venttiilinhattu huolella, ettei venttilliin pääse kosteutta tai likaa.

Renkaiden suojaus
Lähesty kanttikiviä varoen..

Vältä terävien esteiden ylitystä liian suurella nopeudella. Kovat iskut saattavat vahingoittaa rengasta varsinkin, jos ne kohdistuvat renkaan reuna-alueille. Jos huomaat renkaasi saaneen kovan iskun on se syytä tarkistuttaa asiantuntijalla välittömästi. Vauriot eivät välttämättä näy renkaan ulkopinnalle. Asiantuntija irrottaa renkaan vanteelta ja tarkistaa sen myös sisäpuolelta.

Vinkki:

Lähesty kanttikiviä ja jalkakäytävän reunoja varoen ja oikeassa kulmassa. Renkaan sivupintaa ei ole suunniteltu vastaanottamaan kovia rasituksia.

Renkaiden valinta

Käytä ainoastaan rengaskokoja, jotka on hyväksytty autoosi. Alkuperäiskoot löytyvät rekisteriotteesta. Usein rekisteriotteeseen on lueteltu myös autonvalmistajan hyväksymiä vaihtoehtoisia rengaskokoja. Rengaskokoa voi muuttaa isommaksi tiettyjen asetusten mukaisesti. Lisätietoja saat helpoiten asiantuntijalta rengasliikkeestä tai autosi merkkiliikkeestä.

Suosituksia renkaiden valintaan:
  • Käytä ainoastaan yhden valmistajan renkaita kerrallaan, eri valmistajien renkaiden ominaisuudet poikkevat toisistaan, mikä saattaa vaikuttaa auton ajokäyttäytymiseen.
  • Uusi renkaat vähintään akseli kerrallaan. Paremmat renkaat on turvallisuussyistä asennettava aina taka-akselille riippumatta siitä onko auto etu- vai takavetoinen.
  • Uusi aina venttiilit renkaanvaihdon yhteydessä.
  • Älä muuta renkaan pyörimissuuntaa.
Rengaskoko ja nopeusluokka

Oikea rengaskoko ja nopeusluokka löytyvät helpoiten auton rekisteriotteesta. Usein auton rekisteriotteessa on myös valmistajan hyväksymät vaihtoehtoiset rengaskoot. Rengaskokoa voi muuttaa suuremmaksi tiettyjen asetusten mukaisesti. Lisätietoja saat helpoiten ammattitaitoisesta rengasliikkeestä tai autosi merkkiliikkeestä. Mikäli valittu rengaskoko poikkeaa asetuksista on ajoneuvo aina muutoskatsastettava. Auton valmistaja on myös määritellyt renkaille nopeusluokan joka määräytyy auton huippunopeuden ja/tai auton alusta- ja ajonhallintajärjestelmien asettamien vaatimusten mukaisesti. Käyttämällä autonvalmistajan suunnittelemaa ja testaamaa nopeusluokkaa varmistat, että autosi ajokäyttäytyminen on johdonmukaista ja yllätyksetöntä kaikissa ajotilanteissa.

Suomessa autoon saa asentaa näitä nopeusluokkia alhaisemman suorituskykyluokan renkaat, jos vaihdettavat renkaat ovat vähintään nopeusluokkaa Q (160km/h). Asetuksen mukaan tällöin on auton ohjaamoon kuljettajalle helposti näkyvään paikkaan kiinnitettävä pysyvästi kilpi tai tarra, josta selvästi ilmenee suurin sallittu renkaiden rajoittama ajonopeus. Käytännössä tätä asetusta ei olla valvottu. Asetus ei luonnollisestikaan koske talvirenkaita, koska Pohjoismaisen konseptin mukaan valmistetut nykyaikaiset, pehmeäseoksiset talvirenkaat ovat aina nopeusluokka Q tai T.

Renkaiden kokomerkintä
Tärkeimmät tiedot, esimerkkikokona 205/55R16 91W
205 - Renkaan leveys millimetreinä
55 - Profiilikerroin = poikkileikkauksen korkeus / leveys
R - Runkorakenteen tunnus (R = radial, vyörengas)
16 - Vanteen halkaisijan tuumina
91 - Kantavuusindeksi, renkaan maksimikuormitus normipaineella (91 = 615kg)
W - Nopeusluokka, suorituskykyluokka (W = alle 270 km/h)

Muita rengaskoon yhteydessä olevia kirjaimia:
RF - Vahvistettu kantavuus
XL - Vahvistettu kantavuus, yleistyvä vaatimus raskaissa henkilöautoissa ja suurissa tila-autoissa
M + S - Muta ja talviolosuhteisiin, ei kuitenkaan riittävä Pohjolan talveen
FR - Kylkisuoja, suojaa alumiinivannetta kolhuilta. Ei suositella käytettäväksi pyörissä joissa on koko vanteen peittävä pölykapseli.